Tervetuloa
Olemme pieni Nurmeslainen kotikenneli.
Porukkaamme kuuluu tällä hetkellä kolme karkeakarvaista mäyräkoiraa, kaksi Suomenpystykorvaa, pohjanpystykorva sekä ihmiset; minä Heli Rintamäki sekä avomieheni Heikki Kilpeläinen.
Emäntä piirtää, kuvittaa ja maalaa sekä kasvattaa koiria. Isäntä rakentaa, metsästää ja kalastaa.
Yhdessä harrastamme koirien kanssa kokeissa ja näyttelyissä käyntiä sekä tietysti käytännön metsästystä (isäntä).
Uutiset - 2010
19.01 - Yhteenveto vuoden 2009 tuloksista:
- Kävimme näyttelyissä kolme kertaa, joista tuloksina: 3xSERT, 1xVARASERT, 2xCACIB, 2xVSP ja kerran ROP, sekä FI MVA arvo.
- Linnunhaukkukokeissa kävimme viisi kertaa, tuloksina: 2xVOI-1, kerran VOI-2 ja VOI-3, ja kerran AVO-1
- Lisäksi s.pystykorva kasvatillemme myönnettiin FI KVA-arvo.
- Mäyräkoirien jälkikokeissa sai kasvattimme tulokset: 2X VOI 2.
Vanhemmat uutiset (näytä)
2009
23.12 - Savotan Taikan pentue syntyi. Yksi ainoa tyttöpentu - oikea karvainen joulun lapsi, pentu jää kotiin. Kiitokset kaikille pennun kyselijöille mielenkiinnosta, valitettavasti näin tällä kertaa.
10.12 - P.pystykorva Tuikun pennut syntyivät. Kaksi tyttöä ja yksi poika.
7-8.11 - S.pystykorva Chesthill's Herkko Haukkuottelussa viidenneksi. Onnittelut Vehmersalmelle!
16.10 - S.pystykorva Fi Mva Savotan Taika, lint.koe 2x Voi1 on astutettu Fi Kva (hirvi) Illansuun Vekulla. Pentuja odotamme viikolla 51.
11.10 - P.pystykorva Tuikku (Joutsenvaaran Light Of North) kolme X Sert, lint.koe Avo1, on astutettu Fi Mva Kuuskannan Oskulla, lint.koe 2x VOI 1. Pentuja odotamme viikolla 50, pennunostajilta toivomme aktiivisuutta metsästys- koe ja näyttelytoimintaan.
10.10 - S.pystykorva Chesthill's Herkko toiseksi parhaana koirana HAUKKUOTTELUUN! Valitettavasti äiti Savotan Taika joutui jäämään pois Idänvalinnoista juoksun vuoksi.
04.10 - Mäyräkoirien erikoisnäyttely Kuopiossa. Pennut 5-7 kk Chesthill's Nobleza
1 KP PN2-pentu. Hienosti aloitti Hilma näyttelyuransa!
28.09 - Lieksan linnunhaukkukokeet 14-27.9. P.pystykorva Tuikku (Joutsenvaaran Light Of North) haukkui ekassa kokeessaan tuloksen AVO 1, 74 pistettä.
19-20.09 - S.pystykorva Savotan Taika Piirinmestaruuskokeissa Lieksan Viekijärvellä. Taika selviytyi hienosti jatkoon, Idänlohkon valintoihin. Myös Taikan poika Chesthill's Herkko pääsi jatkoon P-Savon piirinmestaruuskisoista.
20.09 - Yhdistetty kyläily ja näyttelymatka Hyvinkäälle. Näyttelyssä mukana P.pystykorva Tuikku, tuloksena tällä kertaa AVO EH/1 (koiralla liikaa karvaa). K.k mäyräkoira Tessa (Chesthill's Iris) KäY ERI/1 PN-2 VARASERT. Tuomarina molemmilla Esko Nummijärvi.
10.09 - Hieno aloitus, linnustuksen ekana päivänä P.pystykorva Tuikun (Joutsenvaaran Light of North) haukkuun UKKOMETSO!
29.08 - Lieksan haukkukokeet. Savotan Taika jälleen kokeen paras koira, tuloksella VOI-2, lintuja löytyi vähänlaisesti.
22.08 - Nurmeksen haukkukokeet. Täyden kympin päivä!! S.pystykorva Savotan Taika VOI-1, 88 pistettä. Kokeen paras koira! Lisäksi Taikan poika Chesthill's Herkko sai viimeisen VOI-1 tuloksen, koirasta tuli näin FI KVA.
09.08 - Nurmeksen helteiset jälkikokeet. Jimi (Chesthill's Korona) jäljesti jälleen hienosti, tuloksena raskaalta jäljeltä VOI 2. Mamma-Tiuku (Minelan Xenta) sai tyytyä tällä kertaa 0- tulokseen.
19.07 - Jälkikokeet Koverossa. K.k mäyräkoira Chesthill's Korona VOI 2.
06.07 - Kaikki Taran pennut muuttaneet uusiin koteihinsa. Hyviä lintu- ja hirvihaukkuja!!
21.06 - Torstaina 18.6 lähti viimeinen Tiukun pennuista uuteen kotiinsa, meille jäi tyttöpentu Tuubi eli Chesthill's Niagara. Kaikille pennuille sekä omistajilleen onnea matkaan!
07.06 - Jälkikokeet Kaatamossa. K.k mäyräkoira Chesthill's Korona AVO 1.
13.05 - S.pystykorva Chesthill's Hannan eli Taran pennut syntyivät tiistaina 12.5.
3 poikaa ja 1 tyttö.
22.04 - K.k mäyräkoira Minelan Xentan eli Tiukun pennut syntyivät tiistaina 21.4,
3 tyttöä ja 2 poikaa!
11.03 - S.pystykorva Chesthill's Hanna on astutettu Fin Kva (hirvi) Illansuun Vekulla. Pentuja odotamme viikolla 20.
21.02 - P.pystykorva Tuikku (Joutsenvaaran Light Of North) Tuusniemen ryhmänäyttelyssä SERT ja ROP! Tuomarina oli Esko Nummijärvi.
20.02 - Kk. mäyräkoira Minelan Xenta eli Tiuku astutettu Lamark Miltonilla. Jos kaikki sujuu toivotusti niin pennut syntyvät viikolla 17.
05.02 - Suunnitteilla kesäpentue kk. mäyräkoira Minelan Xentalle.
10.01 - Kajaanin KV-näyttely. Vuosi 2009 alkoi hienosti; P.pystykorva Joutsenvaaran Light Of North eli Tuikku SERT: CACIB ja VSP tuomarina Raimo M. Viljanmaa. S.pystykorva Savotan Taika myös SERT.CACIB ja VSP, lisäksi Taikasta tuli FIN MVA!! tuomarina oli Riitta Lahtovaara.
2008
23.11 - Jyväskylän KV-näyttely, tuomarina Tuula Savolainen. P.Pystykorva Joutsenvaaran Light Of North eli Tuikku ekassa näyttelyssään hienosti ERI1, PN1, SERT. CACIB ja VSP. S.pystykorva Savotan Taika ERI/4.
15.-28.09 - Lieksa. Linnunhaukkukokeet, S.pystykorva Savotan Taika Haukkui tuloksen AVO1, ollen kokeen paras koira, kotiin Taika toi hienon kiertopalkintopokaalin.
31.08 - Tiuku eli Minelan Xenta jälkikokeessa Juankoskella, tuloksena AVO 2. "Maavainuisen jäljestäjän sotki tänään harjoittelemassa ollut pystykorva", kirjoitti tuomari.
30.08 - Kaikki Taikan ja Taran pennut ovat lähteneet omiin koteihinsa. Onnea matkaan niin pennuille kuin uusille omistajillekkin!
26.08 - Peruutuksen vuoksi vapaana luovutusikäinen Suomenpystykorvan urospentu. Syntynyt 2.7-08. Isä: Fin Kva Takavaaran Tahvo näyt. sert. Emä: Savotan Taika näyt. 2xsert, emä haukkuu myös hirveä.
24.08 - Jälkikokeet Vehmersalmella. K.k mäyräkoira Chesthill's Korona AVO 1.
05.07 - Taran (Chesthill's Hannan) pennut ovat syntyneet, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa!
02.07 - Savotan Taikan VELJESSARJA on syntynyt- 4 urospentua, kuvia tulossa myöhemmin pentueet-sivulle.
08.06 - Jälkikokeet Nurmeksessa. HIENO PäIVä! K.k mäyräkoirat: Minelan Xenta AVO 1, Chesthill's Iris AVO 1 sekä Chesthill's Korona AVO 2.
11.05 - K.k mäyräkoira Chesthill's Iris Turengin näyttelyssä: AVO ERI, AVK 1 PN-2 VARASERT.
03.05 - S.pystykorva Chesthill's Hanna (Taikan tytär) astutettu Mehtääjän Jirillä.
30.04 - S.pystykorva Savotan Taika astutettu Takavaaran Tahvolla, pentuja odotamme viikolla 27.
13.04 - Suunnitteilla kesäpentueet S.pystykorva Savotan Taikalle sekä K.k mäyräkoira Minelan Xentalle.
30.03 - Match Show Lieksassa, p.pystykorva Tuikku punaisten junioreiden toiseksi paras. Tuikku esiintyi hienosti!
19.03 - Minelan Xentan eli Tiukun K-pentue täyttää vuoden, paljon ONNEA Tiuhtille, Tofylle, Jimille ja Patulle!!!
05.01 - Vuosi alkoi mukavasti: S.pystykorva Savotan Taika Kajaanin Tamminäyttelyssä: AVO ERI, AVK1, SERT, PN-1, CACIB, VSP. Tuomarina Saija Juutilainen.
2007
01.12-30.12.2007 - "Muotokuvia koirista"-näyttely Nurmeksen kirjastossa
07.10 - Match Show Nurmeksessa, p.pystykorva Tuikku sinisten pentujen (alle 9kk) toiseksi paras!
26.08 - Chesthill's Iris eli Tessa MEJä-kokeissa Nurmeksessa, ekakertalaisen tulos AVO-3.
14.07 - Pohjanpystykorvanpentu Joutsenvaaran Light of North, kotoisammin Tuikku haettiin Kihniöstä. TERVETULOA!
08.07 - Chesthill's Iris eli Tessa ensimmäisessä näyttelyssään Juvan kansainvälisessä. Tuloksena: NUO ERI, NUK 1, VARASERTI, PN-3 ja CACIB.
14.06 - Onnentoivotukset Taikan J-pennuille jotka täyttävät 18.6 kokonaisen vuoden!!
03.06 - Kaikki Tiukun pennut lähteneet omiin koteihinsa, toivomme heille
onnellista ja pitkää elämää uusissa perheissänsä!
20.05 - Minelan Xenta mejä-kokeessa Vehmersalmella. Tuloksena tällä kertaa pyöreä 0, koiralla liikaa vauhtia ja intoa "mammaloman" jälkeen.
19.03 - Minelan Xentalle 4 pentua, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Pennuista kuvia löytyy sivulla "pentueet".
24.02 - Savotan Taika näyttelyssä Tuusniemellä AVO ERI, AVK2, PN3.
28.01 - Savotan Taika Siilinjärven jalostuspäivänäyttelyssä, tulos AVO ERI, AVK3.
18.01 - Kk. mäyräkoira Minelan Xenta astutettu Jyväskylässä V-05 Freunds Kaneelboomilla.
06.01 - Suomenpystykorva Savotan Taika Kajaanin Kansainvälisessä Tamminäyttelyssä. Tuloksena hienosti AVO ERI, AVK 1, SERT, PN1, ROP, CACIB, RYP2
